Rakenteellinen väkivalta johtaa avoimeen väkivaltaan

Millaisen mallin annamme lapsille ja nuorille? Esimerkkihän on paras opettaja.
TV-viihde tarjoaa avointa väkivaltaa ja väkivaltaisia ratkaisuja, ja
ympäröivässä todellisuudessa on sekä rakenteellista että avointa väkivaltaa.
Rakenteellista väkivaltaa yritämme olla näkemättä ja opetamme lapsemmekin
sietämään sitä tai kenties ihailemaan ja pitämään sitä tavoiteltavana.

Rakenteellista väkivaltaa on esimerkiksi miljoonien ansaitseminen toisten
kustannuksella – samalla voidaan hyväksyttävästi antaa lähtöpassit tuhansille
työntekijöille. Ympäristöä tuhoavaa yritystä johtavat ihmiset ovat
rakenteellisesti väkivaltaisia. Ahneuden hyväksyminen sekä köyhien ja
syrjäytyneiden syyttäminen omasta tilastaan ovat väkivaltaisia eli toisille
haittaa tuovia tapoja ajatella.

Tietyssä pisteessä rakenteellinen väkivalta johtaa avoimeen väkivaltaan. Joku ei
jaksa enää ja lyö takaisin, alkaa käyttää avointa väkivaltaa.

Ongelmia osataan luetella, mutta niitä ei käsitellä perin pohjin. Meille näyttää
riittävän, että tiedämme mitä tapahtuu. Se, miksi tapahtuu ja mitä vaihtoehtoja
ongelmien ratkaisemiseksi voisi olla, jää usein käsittelemättä.

Keskustelukulttuuria ei juuri ole. Eri mieltä oleminen koetaan usein
loukkaukseksi. Vielä suurempi ongelma kuin kyvyttömyys asioiden perusteelliseen
käsittelyyn ja kyseenalaistamiseen on haluttomuus siihen. Kun ei ole halua
keskustella, ei ole mielenkiintoa kysyäkään.

Lapset ja nuoret hakevat ongelmiin ratkaisuja, eivätkä he välttämättä tyydy
näennäisiin selityksiin. Siksi avoin julkinen keskustelu, jota usein
ylistetään, mutta joka Suomesta lähes tyystin puuttuu, olisi niin kovin
tärkeää.

Elämme yhden totuuden yhteiskunnassa. Entäpä jos tuo ”totuus” onkin valhe?

Miksi väkivalta muuttuu avoimeksi juuri Suomessa? Mieleeni on jäänyt keskustelu
1990-luvun puolivälistä. Arvostettu ja menestynyt nuorehko mies kertoi syvästä
pettymyksestään siihen, miten asioita Suomessa oli hoidettu. Hänen
johtopäätöksensä oli, että jos näyttää tarpeelliselta, hän on valmis tarttumaan
vaikka aseeseen asioiden muuttamiseksi. Poliittista kantaansa hän ei ollut
valmis kyseenalaistamaan, eikä siitä avoimesti keskustelemaan.

Alistettuna olemisen perinne, pakotettu yksimielisyys ja avoimen keskustelun
puute yhdistettynä väkivallan malleihin ovat tuhoisa yhdistelmä.


Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja